Tee itse interaktiivista fiktiota, osa 1

Pari vuotta kiersin pääkaupunkiseudun kirjastoissa puhumassa e-kirjallisuudesta, ja erityisen kiinnostuneita oltiin siitä, mitä eri tapoja interaktiivisen fiktion tekemiseen on olemassa. Mitä jos kirjoittaja haluaa, että lukija voi tehdä edetessään valintoja tai vaikuttaa muuten lukemaansa? Mitä jos haluaa mukaan ääntä, videota, ratkaisua vaativia tehtäviä tai vaikka Googlea muistuttavan hakukoneen? Voiko sellaista tehdä kuka tahansa, vai vaatiiko se jotakin erityistaitoja luovuuden ja kirjoitustaidon lisäksi?

 

Tämän blogisarjan postausten tarkoitus on antaa vinkkejä ja ideoita interaktiivisen fiktion luomiseen. Voit ottaa ne vaikkapa pieninä luovan kirjoituksen harjoituksina. On monia mahdollisuuksia, mutta myös rajoituksia ja valintoja, joten jos sydämesi palaa tehdä vuorovaikutteista fiktiota, kannattaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja pohtia, mikä niistä on tarkoitukseesi paras. Toivon, että saat oivalluksia ja ehkä keksit, miten interaktiivisia elementtejä voi hyödyntää kerronnassa – niiden kokeilemisesta voi olla iloa, vaikka päätyisitkin lopulta kirjoittamaan aivan perinteisen novellin tai romaanin tai soveltamaan ideaasi esimerkiksi pelimuotoon.

Tarkoitus ei tällä kertaa ole avata pohjamutia myöten, mitä interaktiivinen fiktio on tai vaikkapa miten sitä myydään. Suosittelen esimerkiksi Ylen kaksiosaista podcastia ja tätä maksutonta englanninkielistä verkkokurssia. 🙂

interactive_post_1

 

Harjoitus 1: Tarinavihko

Tämä on mahdollisesti ensimmäinen tapa, jolla itse olen tehnyt ”vuorovaikutteisia tarinoita”. Tuhosin näin lapsena monta hyvää vihkoa. Muista, että sinua on varoitettu. Tarvitset siis tyhjän vihkon, mielellään ohuen sellaisen, jotta intosi ei lopu kesken. Vihkon on hyvä olla ruudullinen tai vaakaviivoitettu. Älä valitse varjeltua lempivihkoasi, koska saatat tuhota sen käyttäkelvottomaksi. Tarvitset myös kynän, viivoittimen, sakset ja jonkin verran aikaa ja hermoja.

Aloita jakamalla vihko viivoittimella vaakasuunnassa kolmeen yhtä leveään alueeseen, siis näin:

interactive_fiction_example_1

Piirrä tässä kohtaa vain viivat merkiksi: älä vielä leikkaa vihkoa, vaikka olisitkin arvannut, että siihen ollaan menossa. Piirrä viivat jokaiselle sivulle täsmälleen samaan kohtaan. Vihkon ruudut tai vaakaviivat helpottavat tätä.

Kirjoita nyt jokaiselle sivulle ylimpään alueeseen (1) tarinan alku. Käytä vain sivun yhtä puolta. Kuten arvata voi, kukin tarina tulee olemaan aika tiivis, sillä sen pitäisi mahtua yhdelle sivulle. Kannattaa siis tukeutua johonkin yksinkertaiseen ideaan ja muuttaa ainoastaan jotakin pientä yksityiskohtaa eri sivuilla. Oman idean keksimisen sijaan voit myös käyttää tuttua satua, kuten Tuhkimoa tai Punahilkkaa. Mitä jos Punahilkka ei saanutkaan isoäidille vietäväksi ruokakoria vaan salaisia asiakirjoja, sillä isoäiti onkin todellisuudessa vakooja? Mitä jos ei ollutkaan kaunis päivä vaan satoi saavikaupalla vettä? Jos metsän tilalla olisikin viidakko tai miljoonakaupunki?

2. alueelle kirjoitat tarinan keskikohdan ja käänteen (jälleen jokaiselle sivulle erilaisen).

3. alueelle kirjoitat tarinan lopun (jälleen yhtä monta kuin vihkossa on sivuja).

Leikkaa lopuksi saksilla jokaista vaakaviivaa pitkin melkein selkämykseen asti niin, että sivut jakautuvat kolmeen osaan, joita pystyt lehteilemään erillään muista, mutta jotka kuitenkin pysyvät kiinni kansissa. Ja nyt sinulla on – tuntien tai päivien aherruksen jälkeen – oma interaktiivinen tarinavihko. Vaihtamalla alkua, loppua tai keskikohtaa voit varioida samaa tarinaa lukemattomilla tavoilla. Itse asiassa, jos sinulla on vihkossasi 20 sivua ja käytit ehdottamiani 3 osaa, erilaisia tarinavariantteja on 20 potenssiin 3 eli huimaavat 8000.

Tehtävän aikana saattoi kuitenkin törmätä ongelmaan. Kirjoittaessaan 20 tarinan alkua  ei välttämättä tullut miettineeksi, miten ne sopivat yhteen kaikkien 20 tarinan jatkon kanssa – lopuista puhumattakaan. Näin lopputuloksena saattoikin olla vain yksittäisten katkelmien sillisalaatin 20 potenssiin 3:n ehyen tarinan sijaan. Jos niin kävi, ei se mitään, sillä oikeastaan juuri se on tämän harjoituksen opetus. Siksi en varoittanut siitä etukäteen. 😉

Monet interaktiivisen fiktion haasteista koskevat juuri tarinan eheyttä – tämän olen itsekin saanut kokea usein kantapään kautta. Mitä enemmän lukija saa vaihtoehtoja ja valinnanvaraa, sitä luultavammin kirjoittaja törmää lopputulokseen, jossa tarinan osaset joko eivät muodosta ehyttä kokonaisuutta. Esimerkiksi loppu nojautuu siihen, että päähenkilöllä on käytössään maailman pelastamiseen vaadittava maaginen amuletti, vaikka luolavampyyrit varastivat sen jo tarinan alussa.

Kovin pitkiä ja monimutkaisia tarinoita tässä kokeillulla menetelmällä ei pystykään luomaan. Se voisi kyllä hyvinkin sopia esimerkiksi runojen tai kaavamaisten juttujen kuten vitsien tai rakkauskirjeiden esittämiseen.  Jos olet ikinä ohi kulkiessasi muokannut jonkun magneeteilla tekemää jääkaappirunoa, olet tavallaan luonut yhdenlaista interaktiivista kirjallisuutta…

Toteutus on tietysti monella muullakin tavalla vähän kömpelö. Saattaisit esimerkiksi haluta,  että jotkin tarinan polut aukeavat vain tiettyjen valintojen kautta samalla kun toiset mahdollisuudet sulkeutuvat. Tarkoitukseni oli kuitenkin osoittaa, että vuorovaikutusta voi luoda tekstiin myös ilman tietokoneen avaamista. Seuraavissa osissa alan käsitellä valintoja ja niiden erilaisia ominaisuuksia. Puhun esimerkiksi lyhyt- ja pitkävaikutteisista valinnoista, valintojen läpinäkyvyydestä ja kasaantumisesta.

Teitkö harjoituksen? Mitä ajatuksia se herätti?

Tästä pääset lukemaan osan 2.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s